torstai 17. helmikuuta 2011

Päivityksiä



Jopas on aikaa ehtinyt kulua edellisestä kerrasta! Ja paljon on myös tapahtunut :)

Agilityssä Urkki nousi marraskuussa Riihimäen kisoissa 2-luokkaan. Sen jälkeen ollaan muutama startti kakkosissa otettu, vielä ei olla LUVAn arvoisesti pärjätty. Vieläkin on se lähtötilanne kisoissa tuottaa ohjaajalle eniten päänvaivaa.. Mutta hauskaa meillä on ja kyllä agility on täysin meidät vienyt mennessään!



Näyttelyrintamalla Urkista tuli upeasti Suomen Muotovalio (Fi Mva) Helsinkin Winner-näyttelyssä joulukuussa. Oli kyllä upea hetki :) Samalla Urkista tuli myös Liettuan Muotovalio (Lt Mva), kun viime keväisellä reissussa Urkki ne pari Liettuan sertiä sai. Tammikuussa käytiin sitten kokeilemassa Turussa, millaista on esiintyä valioluokassa. Tuloksena oli valioluokan voitto ja paras uros 2. Kummasti taas on se näyttelykärpänenekin puraissut, ja seuraava koitos olisi Vaasassa asti huhtikuussa :) Ja toivottavasti Urkki pääsee keväällä ulkomaillekin, yksi CACIB puuttuu nimittäin kansainvälisen muotovalion arvosta. Kuvassa Urkki joulukuisen palkintosaaliinsa kera :) Eikös olekin poika kovasti komistunut?

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kisakuulumisia!


Jopas aika on taas menny nopeesti =) Ehkä voisi päivittää vähän kisakuulumisia agilityradoilta.
Eli ekat viralliset startit otettiin Agirodussa Ylöjärvellä heinäkuun alussa. Se olikin aika raskas viikonloppu, ajeltiin joka pvä (pe-su) pk-seudulta Ylöjärvelle.. Ja vielä kun tulokset ei ollu ihan sitä mitä odotettiin :D
PERJANTAIN (2.7.) kisassa puoleen väliin asti meni hyvin. Kepeille tultiin huonossa kulmassa ja meille "huonommalta puolelta", ja ilmeisesti ohjasin vähän huonosti - Urkki päätti puolessa välissä lopettaa pujottelun. Sit sähläsin niin, että se lähti pujottelemaan väärään suuntaan, jolloin tietysti HYL. Kylläpä harmitti, kun kepit on ollu se Urkin bravuuri! (ohessa kuva pe kisasta, kuvaaja Jukka Pätynen)
LAUANTAINA (3.7) oli ohjelmassa 2 starttia. Eka rataantutustuminen alkoi jo 7.20, mut ei sillonkaan enää pitkähihaisessa voinu olla, oli jo sen verran kuuma. Rata oli aika helppo, mut tietty mä jännitin niitä keppejä nyt sen verran, että just ennen keppejä Urkki ryntäsi väärälle esteelle - HYL. Loppuratahan meni sitten tietenkin virheettä, myös kepit..
Toisella radalla sit mun POIKAKOIRANI jäi putkeen haistelemaan jotain ihanaa hajua, päähän siinä sekoaa joten hän päätti tulla väärästä päästä ulos. Kyllä kiitos, HYL. Putkesta kun sain koiran ulos niin loppurata mentiin vauhdilla ja ilman virheitä.
Eli siis saavutimme hienot 3 kpl hylättyjä tuloksia. Mut kai tää oli sit sitä paljon puhuttua kokemusta.. ;)
Sunnuntaina oli vielä joukkuekisa kilpailevien luokassa. Rata oli meille vielä vähän liian vaikea eikä Urkkia oikein kiinnostanut enää mamman huutelut.. Joukkueessahan ei onneksi ketään hylätä, mut oli meidän rata aika sekoilua.. Veikkaus olis et ehkä 40vp? :D
Maanantaina käytiin vielä Konalassa HauOpenissa. Odotukset ei ollu enää kovin korkealla, mut Urkki yllätti.. 0 vp, av -7.70 ja kolmas sija! Aika hienoa. Kyllä sen heti huomasi, kun siirryttiin hiekkakentälle, niin kaikki on helpompaa kuin ruohokentällä. En tiedä miksi, kai se on tutumpi alusta eikä ole niin paljon niitä helv.. hajuja :D
Keskiviikkona 14.7 käytiin toistamiseen Konalassa. Lämpöä oli +30, joten odotin, ettei vauhti olis kovin kummosta.. Mut niin siinä sit kävi, etten mä pysyny koiran vauhdissa, joten Urkki ehti karkaamaan yhden esteen ohi. Ja sitten tietenkin hyppy väärästä suunnasta takaisin, HYL kiitos. Hyllyn jälkeen sit vielä juuttuminen putkeen haistelemaan ja nuolemaan jotain ihanaa hajua!! Toivottavasti tosta ei nyt tuu joku ongelma :/
Noh, sunnuntaina olis taas uus yritys Mikkelissä, 2 kisaa tiedossa. Sitä ennen käydään paimennustaipumustestissä Rantasalmella.. Miten musta jotenkin tuntuu, et se ei ihan oo mamo-urkin juttu :D

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Punaisia muovinauhoja ym.

No niin, tänään ajettiin Kotkaan kv-näyttelyyn Urkin kanssa.. Ja palattiin kahden punaisen muovinauhan kanssa. Ei ollut kyllä ihan paras päivä meillä, mutta kehuja tuli kuitenkin siitä, että Urkki on "aivan ihanassa kunnossa". Hienoa..

" 2v hyvä runkoinen ja luustoinen nuori uros, joka saa vielä asettua kulmauksiltaan. Urosmainen pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä purenta. Tarvitsee liikkeisiin enemmän ulottuvuutta ja voimaa. Erinomaisessa lihaskunnossa. Hyvä karvanlaatu ja väritys. Hyvä luonne."

Viime lauantaina ajettiin Orivedelle ja sieltä palattiin myös punaisen nauhan kanssa.. Tosin ilman koiraa, kun Onni jatkoi matkaa Ristiinaan. Kehä oli epätasainen nurmikenttä, enkä saanu Onnia ravaamaan siinä.. Lisäksi jätkä auko päätään koko ajan. Seisominen ja pöytä meni hyvin. Mut vähän on sellaista näyttelyburnoutia havaittavissa, suoraan sanoen ei vois tällä hetkellä vähempää kiinnostaa koko touhu :/ Syksyllä sitten, ehkä.

6.6. käytiin Urkin kanssa agilityepiksissä Hyvinkäällä. Molemmilta radoilta 5vp, ja parempi aika riitti sijaan 6. Ekalla radalla Urkki juoksi katsomaan radan reunalla seissyttä koiraa ja juoksi pöydän läpi (mun moka). Toisella radalla piti käydä vielä vilkasemassa, että oisko se koira siellä.. :S Siitä tuli sitten kaiketi kielto. Ohjasin myös Viliä medeissä, ja yllätyin kyllä, meni tosi hienosti! Molemmilta radoilta tuli 5vp (kontakti ja kosketusvirhe), mutta vauhtia oli eikä Vili lähtenyt haahuilemaan minnekkään! Vilille myös sija 6. Medejä taisi olla 20kpl. 

15.6 käytiin Urkin kanssa taas Mäntsälässä epistelemässä ja se olikin sitten vauhdikas päivä.. Lähtö oli melkoisen lentävä molemmilla yrityksillä ;) Ekalla radalla tuli muutama mun ohjaussähläys (kuitenkin 0vp), mut toinen rata mentiin vauhdilla ja puhtaasti, siitä sija 3.! :) Minimöllejä oli 14.

Nyt ei olla kyllä hirveesti voitu treenata, mutta ehkäpä pieni tauko tekee hyvää.. Tai sitten ei =D 2.7. on ekat viralliset kisat, sitä ennen on kyllä pakko käydä vielä jossain epiksissä. Huh. 

lauantai 29. toukokuuta 2010

Epikset!



Keskiviikkona sitten vihdoin ja viimein päästiin osallistumaan epävirallisiin agilitykisoihin. Oltiin Päivin kanssa päätetty, että sinne lähdetään, vaikka olis millanen keli.. Ja niinhän se satoi koko illan sitten =) Eli kisat oli Mäntsälässä, kivituhkapohjaisella ulkokentällä. Ilmoitin Urkin mölliluokkaan, koirakkoja oli siinä ehkä noin 10kpl. Ja kaikki tais ottaa kaksi starttia, kun siihen oli mahdollisuus (parempi tulos jäi voimaan). Katseltiin siinä Päivin kanssa radan rakennusta ja alkoi vähän jännittää; olin odottanut helppoa ja suoraviivaista rataa, mut mitä vielä! Jossain 1lk kisoissakin on ollut paljon helpompia, mitä oon katsellut. Radalla oli muutama paikka, missä olin varma, että tulee virheitä (esim. joidenkin hyppyjen jälkeen suora reitti putkelle, kun pitäs jatkaa johonkin muualle). Toisaalta ei jännittäny niin paljoa, kun tiesi että on ne 2 yritystä. Mut sade vei onneksi Urkilta parhaimman vauhdin, eikä se yrittäny ollenkaan väärille esteille. Heti ekalla yrityksellä tehtiin 0-tulos. Toisella ajattelin mennä vähän enemmän riskillä, mut Urkki ei ollut samaa mieltä ;) Silti kai tuli toisella yrittämällä parempi aika, -25.25 alle ihanneajan. Ja siis 0 virhettä siinäkin. Ja se riitti 3. sijaan, mahtavaa :) Muuten olen ihan tyytyväinen, mut lähtö meillä oli aika "lentävä" ja molemmilla kerroilla tein valssin samassa kohtaa liian myöhään. Mut virheitä ei kuitenkaan tullut, joten meni ihan yli odotusten.

Urkin treenikamu Vili avasi myös kisauransa medi-luokassa ja suoritti hienosti radat molemmilla kerroilla loppuun asti :) Sijoitusta ei tällä kertaa tullut, mutta hyvää kokemusta kuitenkin. Ja tämä oli yleensäkin Vilille eka kerta, kun se osallistuu tuollaiseen tapahtumaan, missä on noin paljon koiria paikalla.

Seuraavaksi olisi sitten oman seuran epikset 6.6. Sveitsissä.. Eiköhän me siellä vielä mennä ihan mölliluokassa.
Tuossa vielä kuva meidän mökkilemmikeistä ->

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Viides VARA-SERT

Tänään suunnattiin sitten Helsinkiin vanhaan jäähalliin KV-näyttelyyn. Olin ilmoittanu molemmat, kun Milla oli luvannut tulla esittämään Onnin. Vähän jänskätti, et miten siellä samassa kehässä sujuu..
No, sujuihan se jotenkin. Urkki oli ensin arvosteltavana ja nappasi ERIn. Onnilla oli mennyt kaikki putkeen siihen asti, kun piti nousta pöydälle.. Siitä Lahden näyttelystä asti se on ollu jotenki varautunu pöydällä, ja nyt ei sitten antanu katsoa palleja :/ Onnille EH. Ilmeisesti tää pöytäepisodi ei vaikuttanut, vaan tämä ko. tuomari (Roel van Veen-Keur, NL, on muuten nainen..) tykkäs enemmän vähän pienemmistä rodun edustajista. No niin. AVK-kehässä sitten Urkki saa kauhean hengenahdistuskohtauksen just kriittisellä hetkellä, eikä tosiaan ollut kovin edustavana, joten oli sitten tyytyminen toiseen sijaan (tosin voittaja oli kyllä tosi komea). Siellä hallissa oli jotenkin tosi painostava ja omituinen ilma ja joku muukin koira siellä oli saanut vastaavan "kohtauksen". No nää nyt on taas näitä mun selityksiä. Paras uros kehässä ei onneksi ahistanu enää, ja Urkki oli 4., ja sai VARA-sertin, joita hyllystä löytyykin useampia.. Jes.
Parasta päivässä oli kuitenkin se, että Onni oli koko päivän hyvällä tuulella ja esiintyi hyvin Millan kanssa (niinku aina). Harmi vaan, jos siitä pallien katsomisesta tulee nyt joku kynnyskysymys. Kyllä se ne kotona antaa ihan hyvin katsoa, mut näyttelyssä näköjään ei. Ja Päivi odottaa "innolla" Oriveden näyttelyä parin vkon päästä.. ;)

Arvostelut:
Urkki: 2 years. Exc. type. Exc. in head. Flat skull. Good bite. A little round in eye. Good ear. Good body and angulation. High set on tail. Good coat. Moves well, just a little broad in front when moving. ERI, AVK-2, PU-4, VA-sert
Onni: 3 years. Good type. Good head, nice flat skull. Good bite. Dark eye. Good ear. Good body. A little over hocked in the rear. Good tail set and coat. Moves good. EH, AVK-3.

Kohta pitäis suunnata viel agihallille päin omiin ratatreeneihin. Keskiviikkona on Urkin ekat kisat, nyt se on päätetty! Sovittiin just, että mennään vaikka satais pikku-ukkoja.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Erittäin Hyvä (ellei täydellinen)..

..oli Urkki Turengin ryhmiksessä tänään :/ Oon aina ollu sitä mieltä, että helteellä Urkki ei oo parhaimmillaan, ja tänään se oletus sai taas vahvistusta. En vaan saa parhaita puolia siitä esille helteisessä kelissä. No, eipä Markku Kipinä oikein tainnu muutenkaan tykätä meiän söpöliinistä, et turhaa mä kai täs selittelen :D

Hyvä koko ja erinomaiset mittasuhteet. Niukahkot tasap.
(tasapaksut vai tasapainoiset?) kulmaukset. Riittävä luusto. Hieman etuasentoiset lapa ja löysyyttä kyynärp. Hyvä pään muoto, voisi kantaa korviaan paremmin. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kuono-osa ja purenta. Lyhyessä turkissa tänään. Taka-askeleessa voisi olla enemmän potkua. Löysyyttä edessä. Kiva luonne.

Ens kerralla sit pidennykset turkkiin, prkl! Mut ei me tästä masennuta, vaan kuono rintaan ja kohti uusia pettymyksiä =) Ens sunnuntaina olis kv-näyttely Helsingissä, sinne sit mennään koko tiimin voimin..

maanantai 10. toukokuuta 2010

Urkin hieno päivä :)

Käväistiin Urkin kanssa pitkästä aikaa näyttelyssä, eli Salon ryhmiksessä äitienpäivänä. Pientä jännitystä oli ilmassa, kun esiintyminen Tampereella maaliskuussa oli vähän niin ja näin.. Tosin mä jännitän aina, et sinänsä ei mitään uutta :D
Urkki osallistui ekaa kertaa avoimeen luokkaan, ja siinä oli Urkin lisäksi 3 muuta urosta, kaikki aika kovia tekijöitä. No, tällä kertaa kaikki sitten loksahti kohdalleen ja Urkki oli paras uros!! Eli saatiin vihdoin ja viimein se kauan odotettu SERT.. Montahan niitä vara-sertejä ehtikään tulla.. Tuomari (Juha Putkonen) tykkäs Urkista kovasti, sillä valitsi Urkin vielä Rotunsa Parhaaksi :)) Aikas hieno fiilis! Meiän pikku Urkki! <3 Jäätiin sitten vielä odottelemaan ryhmäkehiä, kun gööttikehäkin oli suhteellisen myöhään. Siellä oli tuomarina Maija Mäkinen, joka poimi Urkin jatkoon (7 parhaan joukkoon), mutta ei sitten sijoittanut. Hyvin meni silti ja Ude jaksoi hienosti vielä tsempata sielläkin :) Kuvia ei ole, kun oltiin ihan kahestaan reissussa.

2 v. Hyvänkok. vahvarakent. Mittasuhteet ok. Vahva urosm. pää. Hyvä asent. korvat. Oikeanmuot. vaaleat silmät. Hyvin täytel. kuono. Hyvä purenta ja vahva alaleuka. Riittävän pitkä kaula. Erinom. rintakehä ja eturinta. Tasap. kulm. Hyvä leveä reisi. Oikein kiin. ja hyvä asent. häntä. Oikea karvan laatu ja väri. Yhdensuunt. etu- ja takaliikk. Ryhdikäs olemus.